reilun kaupan hinta

Mikä on reilun kaupan hinta?

Reilun kaupan hinta on vähimmäishinta, joka maksetaan tietyistä kehitysmaista tuoduista maataloustuotteista.

Reilu kauppa on liike, jonka mielestä on epäeettistä maksaa kehitysmaiden tuottajille markkinahintaa, jos hinta on liian alhainen riittävän elämisen takaamiseksi. Sen sijaan tietyt maahantuojat suostuvat maksamaan kehitysmaiden tuottajille tuotteistaan vähintään vähimmäishinnan. Kehittyneet maat tuovat sitten tavarat maahan, missä ne mainostavat niitä reilun kaupan tuotteina, ja yleensä myyvät niitä korkeammalla hinnalla.

Kuinka reilun kaupan hinta toimii

Jotta tavaroilla olisi Reilun kaupan sertifioitu merkki, niiden on oltava kansalaisjärjestön FLOCERTin tai muiden paikallisten reilun kaupan merkkien tahojen määrittelemien standardien mukaisia.

FLOCERT jakoi käyttöön ottamansa standardit seitsemään luokkaan pienten tuottajaorganisaatioiden, vuokratyövoiman, sopimustuotannon, kauppiaiden, ilmaston, tekstiilien ja kullan sekä niihin liittyvien jalometallien standardeilla. Jokaisessa kategoriassa tuotteille on joukko erityisiä standardeja.

Esimerkiksi pientuottajien standardien sisällä on toinen standardisarja tuotteille, kuten kaakaolle, ruokosokerille, viljalle, kahville, tuoreille hedelmille, hunajalle, pähkinöille, teelle ja niin edelleen. Nämä erityiset tuotestandardit kattavat esimerkiksi tuotteen koostumuksen, tuotannon, sopimukset, ennakkorahoituksen ja hinnoittelun. Nämä standardit eivät kuitenkaan ole kiveen hakattu.

Maailman myydyimpiä reilun kaupan tuotteita ovat kukat ja kasvit, banaanit, kaakaopavut, kahvipavut ja sokeriruoko.

Reilun kaupan kansainvälisten standardien komitea

Näiden standardien asettamisesta vastaa Reilun kaupan kansainvälisten standardien komitea, Reilun kaupan kansainvälisen hallituksen nimeämä komitea, joka seuraa jatkuvasti yksittäisten kansainvälisten markkinoiden ja talouksien muutosta.

Vaikka näiden standardien erityispiirteet voivat aina muuttua, niitä koskevat periaatteet ovat paljon tiukempia.

FLOCERTin tehtävänä on tarjota taloudellisesti kehittyvien maiden tuottajille toimeentulon palkkaa heidän työstään ja varmistaa, että epäreilu kauppa ei vaaranna heidän toimeentuloaan. Vaikka FLOCERTin aikeet ovat hyveitä, kaikki eivät usko, että Reilun kaupan järjestelmä on täysin reilu tuottajia kohtaan.

Reilun kaupan hinnoittelun periaatteet

Reilun kaupan hinnoittelun yleistavoite on minimoida kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden köyhyys. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi organisaatiot, kuten Fair Trade USA ja Fair Trade Federation, ovat määrittäneet useita pääperiaatteita, joita sekä ostajien että myyjien on noudatettava.

Reilu hinta. Kuten olemme keskustelleet, reilu kauppa takaa periaatteessa sen, että viljelijät saavat kohtuullisen vähimmäishinnan tuotteistaan markkinaolosuhteista riippumatta. Ostajat sitoutuvat maksamaan maanviljelijöille ajallaan ja maanviljelijät maksamaan työntekijöilleen reilun palkan. Ostajien on myös myönnettävä tuottajille luottoa sadon tuomiseksi.

Inhimilliset olosuhteet. Toinen reilun kaupan osatekijä on vaatimus, jonka mukaan maanviljelijät tarjoavat työntekijöilleen turvalliset, terveelliset ja inhimilliset olosuhteet. Siihen sisältyy lapsityövoiman ja pakkotyön käytön täydellinen kieltäminen. Erityisesti reilun kaupan säännöt kieltävät kaikenlaisen työntekijöiden syrjinnän, hyväksikäytön ja häirinnän.

Suora kauppa. Reilun kaupan säännöt pyrkivät karsimaan välikäsiä mahdollisimman hyvin. Työskentelemällä suoraan tuottajien kanssa reilun kaupan maahantuojat pystyvät maksamaan enemmän osuutta voitosta viljelijöille itselleen.

Avoin viestintä. Reilu kauppa pyrkii pitämään tiedot viljelijöiden, ostajien ja kuluttajien keskuudessa mahdollisimman läpinäkyvänä. Tuottajat pyrkivät antamaan viljelijöille mahdollisimman paljon tietoa markkinaolosuhteista, tekniikan kehityksestä ja parhaista käytännöistä kestävän pitkän aikavälin suhteen rakentamiseksi.

Ympäristökestävyys. Reilun kaupan säännöt edellyttävät viljelijöiden käyttävän vain kestäviä, ympäristöä suojelevia viljelymenetelmiä. Siksi torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöä rajoitetaan. Samaan aikaan geneettisesti muunnettujen organismien (GMO) käyttö on kokonaan kielletty. Viljelijät lupaavat myös minimoida jätettä mahdollisimman paljon.

Reilun kaupan hinnoittelun edut

Reilun kaupan hinnoittelun etuja ovat mm.

1. Perustarpeet täytetty. Riippumatta siitä, mitä hyödykemarkkinat tekevät, reilun kaupan hinnoittelu takaa, että maanviljelijät ja työntekijät voivat silti ansaita tarpeeksi rahaa kattamaan peruselinkustannukset.

2. Inhimilliset työolot. Reilun kaupan säännöt vähentävät lapsityövoimaa, orjatyövoimaa ja väärinkäytöksiä.

3. Yhteisön kehittäminen. Reilun kaupan edut ulottuvat yksittäisten perustarpeiden lisäksi myös yhteisöön investoinneilla puhtaan veden järjestelmiin, sairaaloihin ja kouluihin.

4. Ympäristönsuojelu. Reilu kauppa auttaa suojelemaan luonnonvarojamme, kuten vettä, maaperää ja kasvillisuutta kestävien viljelykäytäntöjen avulla.

Reilun kaupan hinnoittelun kritiikki

Reilun kaupan järjestelmän vastustajat väittävät, että alimman hintatason asettaminen johtaa ylitarjontaan,. joka voi johtaa markkinahintojen laskuun tuottajille, jotka eivät voi myydä reilun kaupan ostajille.

Esimerkiksi monet Pohjois-Amerikan kahviteollisuudessa ovat siirtyneet reilun kaupan järjestelmän käyttämisestä papujen ostamiseen ja hankkimiseen suoran kaupan malliin. Muodostamalla suoria liikesuhteita viljelijöiden kanssa monet paahtimot ja kahvintoimittajat huomaavat voivansa saada paremman tuotteen ja varmistaa kohtuullisen palkan tuottajille.

Muita reilun kaupan hinnoittelun rajoituksia ovat "reilun kaupan" sertifiointiin liittyvät korkeat maksut, tuottajien kannustimien puute tehostaa toimintaansa, korkeammat hinnat kuluttajille ja tuottajien vastuun puute.

Reilun kaupan sijoittaminen

Reilun kaupan investoinneilla tarkoitetaan investointeja erityisesti yrityksiin tai hankkeisiin, jotka edistävät reilua kauppaa taloudellisesti kehittyvien maiden tuottajien kanssa.

Reilun kaupan perusfilosofia vaatii toimeentulon saamista raaka-aineiden ja materiaalien toimittajille sekä vahvojen ympäristökäytäntöjen kunnioittamista ja keskittymistä kehittyneiden talouksien ja taloudellisesti kehittyvien maiden välisiin kauppasuhteisiin.

Reilun kaupan periaatteita edistävien sijoitusten valinnassa ei ole vastausta napin painalluksella. Sijoittajan on tutkittava jokainen yritys oppiakseen niiden käytännöt. Tarjolla on sosiaalisesti vastuullisia sijoitusrahastoja ja muita sijoituksia. Jokaisella voi olla oma määritelmänsä reilun kaupan käytännöistä.

Yhteiskuntavastuullisten investointien (SRI) yleisiä teemoja ovat investointien välttäminen riippuvuutta aiheuttavia aineita (kuten alkoholia, uhkapeliä ja tupakkaa) tuottaviin tai myyviin yrityksiin sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ympäristön ja vaihtoehtoisen energian/puhtaan teknologian ponnisteluihin osallistuvien yritysten kestävyyden etsiminen.

Yhteiskunnallisesti vastuullisia sijoituksia voidaan tehdä yksittäisiin yrityksiin tai sosiaalisesti tietoisen sijoitusrahaston tai pörssirahaston (ETF) kautta.

##Kohokohdat

• Reilun kaupan vastustajat väittävät, että keinotekoisen korkean hintalattian asettaminen johtaa ylitarjontaan, joka voi johtaa markkinahintojen laskuun tuottajille, jotka eivät pysty myymään reilun kaupan ostajille.

• Reilun kaupan hinta on eettinen vähimmäishinta, jolla taloudellisesti kehittyvien maiden tuottajille maksetaan heidän tuotteistaan tai palveluistaan.

• Reilun kaupan hinnoittelun rajoituksia ovat "reilun kaupan" sertifiointiin liittyvät korkeat maksut, tuottajien vähäinen kannustin tehostaa toimintaansa, korkeammat hinnat kuluttajille ja tuottajien vastuun puute.

• Reilun kaupan hinnoittelun etuja ovat maanviljelijöille taattu perustulo, väärinkäytösten väheneminen, yhteisön investoinnit ja ympäristönsuojelu.

• Reilun kaupan sosiaalisen liikkeen pääperiaatteita ovat reilu hinnoittelu, inhimilliset työolot, ympäristön kestävyys, suora kauppa ja läpinäkyvä viestintä.

• Reilu kauppa on maailmanlaajuinen sosiaalinen liike, jonka tavoitteena on vähentää työntekijöiden ja pienyritysten omistajien riistoa kehitysmaissa.