Inflaatiovaje
Mikä on inflaatiovaje?
Inflaatiovaje on makrotaloudellinen käsite, joka mittaa eroa nykyisen reaalisen bruttokansantuotteen (BKT) ja sen BKT :n välillä,. joka olisi olemassa, jos talous toimisi täystyöllisyydellä.
Inflaatiovajeen ymmärtäminen
Inflaatiovaje syntyy, kun tavaroiden ja palveluiden kysyntä ylittää tuotannon esimerkiksi korkeamman yleisen työllisyyden, lisääntyneen kaupan tai julkisten menojen vuoksi.
Tätä taustaa vasten reaalinen BKT voi ylittää potentiaalisen BKT:n, mikä johtaa inflaatiovajeeseen. Inflaatiokuilu on nimetty sellaiseksi, koska BKT:n suhteellinen nousu saa talouden lisäämään kulutustaan, mikä johtaa hintojen nousuun pitkällä aikavälillä.
Jotta eroa pidettäisiin inflatorisena, nykyisen reaalisen BKT:n on oltava suurempi kuin täystyöllisyyden BKT, joka tunnetaan myös nimellä potentiaalinen BKT.
Inflaatiovaje edustaa suhdannesyklin pistettä, jolloin talous kasvaa. Koska taloudessa on enemmän varoja, kuluttajat ovat taipuvaisempia ostamaan tavaroita ja palveluita. Kun tavaroiden ja palveluiden kysyntä kasvaa, mutta tuotanto ei ole vielä kompensoinut muutosta, hinnat nousevat markkinoiden tasapainon palauttamiseksi.
Kun potentiaalinen BKT on suurempi kuin todellinen BKT, eroa kutsutaan sen sijaan deflaatiovajeeksi. Toinen tuotantokuilun tyyppi on taantuman kuilu,. joka kuvaa taloutta, joka toimii alle täystyöllisyyden tasapainon.
Reaalisen bruttokansantuotteen (BKT) laskeminen
Makrotalouden teorian mukaan tavaramarkkinat määräävät reaalisen BKT:n tason, mikä näkyy seuraavassa suhteessa. Reaalisen BKT:n laskemiseksi laske ensin nimellinen BKT :
Y = C + I + G + NX
Missä:
Y = nimellinen BKT
C = kulutusmenot
I = investointi
G = julkiset menot
NX = nettovienti
Sitten todellinen BKT = Y/D, missä D on BKT:n deflaattori,. joka ottaa inflaation voimaan ajan myötä.
Kulutusmenojen, investointien, julkisten menojen tai nettoviennin kasvu saa BKT:n määrän kasvamaan lyhyellä aikavälillä. Reaalinen BKT mittaa talouskasvua samalla kun se kompensoi inflaation tai deflaation vaikutuksia. Tämä tuottaa tuloksen, joka selittää eron todellisen talouskasvun ja yksinkertaisen tavaroiden tai palveluiden hintojen muutoksen välillä talouden sisällä.
Finanssi- ja rahapolitiikka inflaatiovajeen hallitsemiseksi
Hallitus voi halutessaan käyttää finanssipolitiikkaa auttaakseen pienentämään inflaatiokuilua, usein vähentämällä taloudessa kiertävien varojen määrää. Tämä voidaan saavuttaa vähentämällä valtion menoja, korottamalla veroja, liikkeeseen joukkovelkakirjoja ja arvopapereita sekä alentamalla siirtomaksuja.
Nämä talouden finanssiolosuhteiden mukautukset voivat auttaa palauttamaan talouden tasapainon. Liikkeessä olevan rahan määrän pienentyessä myös tavaroiden ja palveluiden kokonaiskysyntä laskee, mikä vähentää inflaatiota.
Keskuspankeilla on käytössään myös työkaluja inflaation torjuntaan. Kun Federal Reserve (Fed) nostaa korkoja,. se tekee varojen lainaamisesta kalliimpaa.
Tiukan rahapolitiikan pitäisi myöhemmin alentaa useimpien kuluttajien käytettävissä olevaa rahamäärää, mikä vähentää kysyntää ja hintoja tai inflaatiota. Kun tasapaino on saavutettu, Fed tai muu keskuspankki voi siirtää korkoja vastaavasti.
Kohokohdat
Jotta eroa voitaisiin pitää inflatorisena, nykyisen BKT:n on oltava suurempi kuin potentiaalinen BKT.
Inflaatiovaje mittaa eroa BKT:n nykyisen tason ja sellaisen BKT:n välillä, joka olisi olemassa, jos talous toimisi täystyöllisyydellä.
Inflaatiovajetta kaventavat toimet sisältävät julkisten menojen vähentämisen, veronkorotukset, joukkovelkakirja- ja arvopaperiemissiot, korkojen korotukset ja siirtomaksujen alennukset.
