Kansainvälinen työjärjestö (ILO)
Mikä on Kansainvälinen työjärjestö (ILO)?
Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) järjestö. ILO:n tavoitteena on edistää sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta asettamalla kansainvälisiä työnormeja. ILO:lla on 187 jäsenmaata, ja sen pääkonttori sijaitsee Genevessä, Sveitsissä, ja sillä on noin 40 kenttätoimistoa ympäri maailmaa. ILO:n noudattamat standardit on laajalti tarkoitettu varmistamaan saatavilla oleva, tuottava ja kestävä työ maailmanlaajuisesti vapauden, oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden ja ihmisarvon olosuhteissa.
ILO:n ymmärtäminen
Kansainvälinen työjärjestö (ILO) perustettiin vuonna 1919 Kansainliiton alaisuudessa ja liitettiin YK:hon erikoisjärjestönä vuonna 1946. ILO on YK:n ensimmäinen ja vanhin erityisjärjestö. Järjestön tavoitteena on toimia yhdistävänä voimana. hallitusten, yritysten ja työntekijöiden keskuudessa. Se korostaa työntekijöiden tarvetta nauttia vapauden, oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden ja ihmisarvon edellytyksistä työssään.
ILO edistää kansainvälisiä työnormeja kenttätoimistojensa kautta Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla, arabimaissa, Aasiassa ja Tyynenmeren alueella sekä Euroopassa ja Keski-Aasiassa. Organisaatio tarjoaa koulutusta oikeudenmukaisista työnormeista,. tarjoaa teknistä yhteistyötä kumppanimaiden projekteihin, analysoi työtilastoja ja julkaisee niihin liittyviä tutkimuksia sekä järjestää säännöllisesti tapahtumia ja konferensseja, joissa käsitellään kriittisiä sosiaalisia ja työelämän kysymyksiä. ILO:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1969. Järjestö sai tunnustusta kansojen välisen veljeyden ja rauhan edistämisestä, ihmisarvoisen työn ja oikeudenmukaisuuden tavoittelusta työntekijöille sekä teknisen avun antamisesta kehitysmaille.
ILO:n asettamat työnormit on julkaistu 190 yleissopimuksessa ja kuudessa pöytäkirjassa. Nämä standardit tunnustavat oikeuden työehtosopimusneuvotteluihin,. yrittävät poistaa pakkotyön ja lapsityövoiman sekä poistaa syrjinnän teot työhön ja ammattiin liittyen. Tämän seurauksena ILO:n pöytäkirjat ja yleissopimukset ovat tärkeä osa kansainvälistä työoikeutta.
Organisaatiolla on kolmiportainen rakenne, joka kokoaa yhteen hallitukset, työnantajat ja työntekijät. ILO:n kolme pääelintä ovat kansainvälinen työkonferenssi, hallintoelin ja kansainvälinen työtoimisto. Kansainvälinen työkonferenssi kokoontuu vuosittain muotoilemaan kansainvälisiä työnormeja; hallintoelin kokoontuu kolme kertaa vuodessa toimien johtokuntana ja päättää viraston politiikasta ja budjetista; Kansainvälinen työtoimisto on pysyvä sihteeristö, joka hallinnoi organisaatiota ja toteuttaa toimintaa.
ILO:n kansainvälisten työstandardien luettelo
Nämä ovat hallitusten, työnantajien ja työntekijöiden luomia oikeudellisia välineitä, jotka määrittelevät perusperiaatteet ja -oikeudet työssä. Ne ovat joko yleissopimuksia/pöytäkirjoja, jotka ovat jäsenvaltioiden ratifioimia oikeudellisesti sitovia kansainvälisiä sopimuksia, tai suosituksia, jotka ovat ei-sitovia suuntaviivoja. Ensimmäiset luodaan ja hyväksytään vuosittaisessa kansainvälisessä työkonferenssissa, minkä jälkeen ne on ratifioitava jäsenvaltioiden hallintoelimissä, kuten parlamentissa tai kongressissa. Perussopimuksia on kahdeksan:
Yhdistymisvapautta ja järjestäytymisoikeuden suojaa koskeva yleissopimus, 1948 (nro 87)
Järjestäytymisoikeus ja työehtosopimus, 1949 (nro 98)
Pakkotyösopimus, 1930 (nro 29) (ja sen vuoden 2014 pöytäkirja )
Pakkotyön poistamista koskeva yleissopimus, 1957 (nro 105)
Alaikäsopimus, 1973 (nro 138)
Lapsityövoiman pahimpia muotoja koskeva yleissopimus, 1999 (nro 182)
Sopimus yhtäläisestä palkitsemisesta, 1951 (nro 100)
Syrjintä (työllisyys ja ammatti) yleissopimus, 1958 (nro 111)
Lisäksi on olemassa neljä hallintosopimusta, joita pidetään tärkeinä "kansainvälisen työnormijärjestelmän toiminnan kannalta":
Työtarkastussopimus, 1947 (nro 81)
Työllisyyspolitiikan yleissopimus, 1964 (nro 122)
Työtarkastussopimus (maatalous) 1969 (nro 129)
Kolmikantaneuvottelu (kansainväliset työnormit) -sopimus, 1976 (nro 144)
ILO-ohjelmat
ILO on yhdistänyt nykyiset tekniset hankkeensa viiteen lippulaivaohjelmaan, jotka on suunniteltu tehostamaan sen kehitysyhteistyön tehokkuutta ja vaikuttavuutta eri osapuolten kanssa maailmanlaajuisesti. Nämä ohjelmat ovat:
Parempaa työtä
Tämä ohjelma on omistettu työolosuhteiden parantamiseen vaate- ja jalkineteollisuuden tehtailla, ja sitä toteutetaan yhdessä Maailmanpankkiryhmän International Finance Corporationin kanssa. Pääpaino on "kestoisissa parannuksissa pikemminkin kuin nopeissa korjauksissa", ja se koskee kahdeksaa maata kolmella mantereella, jotka työskentelevät käytännössä 1 250 tehtaan ja yli 1,5 miljoonan työntekijän kanssa. Ohjelman tavoitteena on "todistaa, että turvallinen, ihmisarvoinen työ merkitsee tuottavampia tehtaita ja kannattavampaa liiketoimintamallia, joka hyödyttää niin työntekijöitä, johtajia, maita kuin kuluttajiakin."
Maailmanlaajuinen lippulaivaohjelma erityisten suojalattioiden (SPF) rakentamiseen kaikille
Tämä ohjelma käynnistettiin vuonna 2016, ja sen pitkän aikavälin tarkoituksena on "ulottaa sosiaalinen suojelu viiteen miljardiin ihmiseen, jotka ovat osittain turvassa tai elävät ilman sosiaaliturvaa ja sen tarjoamaa ihmisarvoa".
ILO:n mukaan 73 prosentilla maapallon väestöstä puuttuu sosiaalinen suojelu, ja viisi miljardia ihmistä kärsii päivittäisestä ahdistuksesta. ILO toivoo muuttavansa tätä luomalla "kansallisesti asianmukaiset sosiaaliturvajärjestelmät ja -toimenpiteet kaikille, mukaan lukien kerrokset". Se "tukee hallituksia, työntekijöiden ja työnantajien keskusliittoja ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjä 21 maassa yhteistyössä muiden YK:n järjestöjen kanssa".
Maailmanlaajuisen lippulaivaohjelman ensimmäinen tavoite oli "muuttaa 130 miljoonan ihmisen elämää vuoteen 2020 mennessä perustamalla kattavat sosiaaliturvajärjestelmät 21 maahan ja toteuttamalla maailmanlaajuisen tiedon kehittämis- ja koulutuskampanjan". Huhtikuussa 2021 verkkosivustolla ei ole tietoa siitä, saavutettiinko tavoite vai ei.
COVID-19-pandemian myötä se on myös ottanut haasteen mukaan maiden pandemiaan liittyvät toimet työntekijöiden suojelemista koskevaan tehtäväänsä.
Kansainvälinen ohjelma lapsityövoiman ja pakkotyön poistamiseksi (IPEC+)
ILO:n mukaan 152 miljoonaa lasta tekee lapsityövoimaa, 40 miljoonaa miestä, naista ja lasta on "nykyaikaisessa orjuudessa", 24,9 miljoonaa ihmistä pakkotyössä ja 15,4 miljoonaa ihmistä pakkoavioliitoissa. Tämä ohjelma toivoo saavansa lopun näille vitsauksille. Se on suhteellisen uusi ohjelma, jossa yhdistettiin kaksi vanhempaa lapsityövoimaa ja pakkotyötä. IPEC+ tekee yhteistyötä hallitusten, työnantajien ja työntekijöiden kanssa:
Vahvistetaan teknisiä ja hallinnollisia valmiuksia, jotta saadaan aikaan muutoksia julkisiin instituutioihin, lakeihin ja käytäntöihin kaikilla tasoilla
Edistetään tehokasta sitoutumista ja yhteistyötä äänestäjien ja muiden sidosryhmien välillä
Laajentaa merkittävästi tietämystä ja politiikkalähtöistä neuvontaa ja tietoa
Tavoitteena on lopettaa lapsityövoiman käyttö vuoteen 2025 mennessä ja lopettaa pakkotyö ja ihmiskauppa vuoteen 2030 mennessä YK:n vuonna 2015 hyväksytyn kestävän kehityksen ohjelman 2030 mukaisesti.
Turvallisuus + Terveys kaikille
Tämä tunnettiin alun perin nimellä Global Action for Prevention on Occupational Safety and Health (GAP-OSH) -ohjelma, ja sen oli tarkoitus "parantaa pienten ja keskisuurten yritysten työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta edistämällä maailmanlaajuista ehkäisykulttuuria". Vuonna 2016 perustettu se on toiminut 15 maassa ja maailmanlaajuisesti.
ILO:n mukaan 2,78 miljoonaa työntekijää kuolee joka vuosi työhön liittyviin vammoihin ja sairauksiin ja 374 miljoonaa muuta kärsii ei-kuolemaan johtavista sairauksista. Menetettyjen työpäivien osuus maailman vuotuisesta bruttokansantuotteesta (BKT) on lähes 4 prosenttia. Sen erityiset tavoitteet ovat:
Vaaralliset alat, kuten maatalous ja rakentaminen
Työntekijät, jotka ovat alttiimpia työtapaturmille ja -taudeille, mukaan lukien nuoret työntekijät (15–24), naiset ja siirtotyöläiset
Pienet ja keskisuuret yritykset
Globaalit toimitusketjut
COVID-19:n ilmaantumisen myötä se on muutettu tarjoamaan "räätälöityjä toimenpiteitä, joilla vastataan COVID-19:ään liittyviin ainesosien välittömiin ja pitkän aikavälin turvallisuus- ja terveystarpeisiin".
Rauhaa ja kestävyyttä edistäviä työpaikkoja
Tämä ohjelma keskittyy työpaikkojen luomiseen maihin, joissa on konflikteja ja katastrofeja, painottaen nuorten ja naisten työllisyyttä. Sen tärkeimmät tavoitteet, jotka se toivoo saavuttavansa instituutioiden rakentamisen, työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ja työelämän perusperiaatteiden ja -oikeuksien vahvistamisen kautta, ovat:
Tarjotaan suora työpaikkojen luominen ja tuloturva
Työllistettävyyden parantaminen
Yrittäjyyden, yritysten ja osuuskuntien tukeminen
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan yhdistäminen
24 miljoonaa
Uusien työpaikkojen määrä, jotka voitaisiin luoda ympäri maailmaa siirtymällä vihreään talouteen.
Kansainvälisen työjärjestön (ILO) tulevaisuus
Vuonna 2019 ILO kokoontui Global Commission on the Future of Work -kokoukseen. Konferenssia valmisteltaessa noin 110 maata osallistui vuoropuheluun alueellisella ja kansallisella tasolla. Sitä seurannut raportti antoi hallituksille suosituksia siitä, kuinka parhaiten vastata 2000-luvun työympäristön haasteisiin. Näihin suosituksiin kuuluivat yleinen työtakuu, sosiaaliturva syntymästä vanhuuteen ja oikeus elinikäiseen oppimiseen.
ILO arvioi myös, millaisia vaikutuksia vihreään talouteen siirtymisellä olisi työllisyyteen. ILO:n mukaan siirtyminen vihreämpään talouteen voisi luoda 24 miljoonaa uutta työpaikkaa ympäri maailmaa vuoteen 2030 mennessä, jos oikea politiikka toteutetaan.
Kohokohdat
Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimukset ja pöytäkirjat ovat tärkeä osa kansainvälistä työoikeutta.
Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) järjestö.
Kansainvälisen työjärjestön (ILO) tavoitteena on edistää sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta kansainvälisten työnormien avulla.
