Vakaus- ja kasvusopimus (SGP)
Mikä on vakaus- ja kasvusopimus (SGP)?
Vakaus- ja kasvusopimus (SGP) on sitova diplomaattinen sopimus Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden välillä. Talouspolitiikkaa ja - toimia koordinoidaan johdonmukaisesti talous - ja rahaliiton vakauden turvaamiseksi.
Kuinka SGP toimii
Vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteena on varmistaa, että EU:n maat eivät kuluta yli varojensa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi sovelletaan joukko finanssipoliittisia sääntöjä, joilla rajoitetaan budjetin alijäämää ja velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT).
Euroopan komissio ja ministerineuvosto antavat vuosittain suosituksen poliittisista toimenpiteistä ja valvovat jäsenvaltioita, jotta kukin kansakunta noudattaisi budjettimääräyksiä. Sopimuksen mukaan maille, jotka rikkovat sääntöjä kolmena peräkkäisenä vuotena, sakotetaan enintään 0,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan.
Vakaus- ja kasvusopimuksen (SGP) vaatimukset
Vakaus- ja kasvusopimus asettaa EU:n jäsenvaltioille kaksi kovaa rajaa: valtion budjettialijäämä ei saa ylittää 3 % BKT:sta ja valtion velka ei saa ylittää 60 % BKT:sta. Tapauksissa, joissa valtionvelka ylittää 60 % jäsenvaltion bruttokansantuotteesta, sen on pienennettävä kohtuullista vauhtia hyväksyttäviin rajoihin, jotta vältytään seuraamilta.
Sen varmistamiseksi, että kaikki EU:n jäsenvaltiot arvioidaan ja tarkastetaan noudattamisen suhteen, jokaisen on toimitettava vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista koskeva raportti Euroopan komissiolle ja ministerineuvostolle. Raportti tiedottaa edellä mainituille tahoille myös jäsenvaltion odotetusta talouskehityksestä kuluvana ja kolmena seuraavana vuonna. Näitä kutsutaan "vakausohjelmiksi" euroalueen jäsenvaltioille ja "lähentymisohjelmiksi" euroalueen ulkopuolisille jäsenvaltioille.
Vuonna 2005 vakaus- ja kasvusopimusta uudistettiin, ja se edellytti, että talousraporteissa on sisällettävä "keskipitkän aikavälin budjettitavoite" tai keskipitkän aikavälin tavoite. Tämä lisätoimenpide otettiin käyttöön, jotta jäsenvaltiot voisivat näyttää Euroopan komissiolle ja ministerineuvostolle, kuinka ne aikovat saattaa taseensa hyväksyttävien sääntelystandardien mukaisiksi.
Jos jäsenvaltio on hyväksyttävien rajojen ulkopuolella eikä sen katsota tekevän tarpeeksi tilanteen korjaamiseksi, EU käynnistää niin sanotun liiallisen alijäämän menettelyn, jossa syylliselle annetaan määräaika noudattamiselle ja yksityiskohtainen taloudellinen suunnitelma. palauttaa se hyväksyttävien rajojen alle.
SGP:n historia
Vakaus- ja kasvusopimuksen lainsäädäntöperustana käytetään EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 121 ja 126 artiklaa, jotka tulivat voimaan 1. tammikuuta 1958. Itse sopimus kuitenkin virallistettiin vasta neuvoston päätöksellä heinäkuussa 1997 ja se tuli kokonaisuudessaan voimaan. 1. tammikuuta 1999.
Kun euroalue ja eurovaluutta luotiin, kansalliset hallitukset jatkoivat omaa finanssipolitiikkaansa, kun taas Euroopan keskuspankki (EKP) otti vastuun korkojen hallinnasta ja inflaation hallinnasta. Rahaliitto, mutta ei finanssiliittoa jäsenmaiden välillä, loi hallituksille kannustimen ryhtyä liiallisiin alijäämäisiin menoihin sillä odotuksella, että finanssipoliittisesti vastuullisemmat valtiot joutuisivat väistämättä kohtaamaan dilemman vapaiden menojen kumppaneidensa pelastamisen tai valuutan epävakauden välillä.
Koska kaikki jäsenmaiden hallitukset kohtaavat tämän kannustimen, tämä tilanne luo eräänlaisen vangin dilemmapelin,. jossa kaikilla jäsenhallituksilla on kannustin loikata tekemällä suuria alijäämiä miellyttääkseen kotimaisia äänestäjiä samalla kun vaarana on yhteisen valuutan romahtaminen. Ennakoimalla tämän moraalisen riskin vaaroja, Saksa lobbai vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen käyttöönottoa huolestuneena siitä, että jotkut maat aiheuttaisivat korkean inflaation leikkaamalla veroja ja kuluttamalla runsaasti.
SGP-sopimusta koskeva kritiikki
Vakaus- ja kasvusopimusta arvostellaan usein sen tiukoista finanssisäännöistä. Jotkut valittavat, että se loukkaa kansallista itsemääräämisoikeutta ja palvelee köyhimpien jäsenvaltioiden rankaisemista.
Sopimus on myös joutunut hyökkäyksen kohteeksi sen noudattamatta jättämisen ja tiettyjen maiden suosimisen vuoksi. Ministerineuvosto ei tiettävästi koskaan harkinnut seuraamusten määräämistä Ranskaa tai Saksaa vastaan, vaikka molemmat ylittivät 3 prosentin alijäämän rajan vuonna 2003. Sen sijaan muita maita, kuten Portugalia ja Kreikkaa, on uhattu aiemmin suurilla sakoilla.
Kriitikot sanovat, että Ranska ja Saksa ovat suojattuja niiden runsaan ja suhteettoman edustuksen vuoksi ministerineuvostossa. Vakaus- ja kasvusopimus oli tärkeä keskustelunaihe poliittisessa kampanjoissa, jotka johtivat Yhdistyneen kuningaskunnan brexitistä vuonna 2016 järjestettävään kansanäänestykseen.
SGP-sääntöjen lieventäminen
Maaliskuussa 2020 Euroopan komissio aktivoi vakaus- ja kasvusopimuksen yleisen pakolausekkeen, jonka ansiosta jäsenmaiden hallitukset voivat ylittää normaalit alijäämä- ja velkarajat hallitusten COVID-19-pandemiaan reagoinnin aiheuttaman äkillisen taloussokin vuoksi. Vuonna 2021 komissio ilmoitti, että näiden sääntöjen soveltaminen keskeytetään vuoteen 2023 asti.
Kohokohdat
Vakaus- ja kasvusopimusta arvostellaan sen tiukoista finanssisäännöistä, noudattamatta jättämisestä ja tiettyjen maiden suosimisesta.
Valtion budjettialijäämä ei saa ylittää 3 % BKT:sta ja valtionvelka 60 % BKT:sta.
Sääntöjen noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkoon, joka on enintään 0,5 prosenttia BKT:sta.
Vakaus- ja kasvusopimus (SGP) on joukko finanssipoliittisia sääntöjä, joiden tarkoituksena on estää EU:n maita käyttämästä yli varojensa.
